Otsikko esittää tämän ‘väsähtäneen
keskipäiväisen’ pohdinnan viimeisen ja vastaamatta jääneen kysymyksen.
.
1
Olemassaolo, jolle edes hetkittäinen ilo ei anna voimaa, on
elävää kuolemaa. Se on zombie-tila, josta irtipääseminen on ihmisen luovuuden
äärimmäisin koettelemus ja vaarallisin lähde. Se on kuilu, jonne ihminen on aina
vaarassa pudota lopullisesti ja josta ylösnouseminen on kuin pelastus ikuisesta
helvetistä. Jos inhimillisen olemassaolon ja elämän puolesta voidaan julistaa
jotain ilosanomaa [evankeliumia], se ilosanoma on erottamaton luovien ja ilon
täyttämien hetkien antamasta toivon tunteesta.
.
2
Spinoza ja Nietzsche ovat kyllä oikeassa korostaessaan ilon
tunteen ja elämän mielekkyyden kokemuksen riippuvuutta toisistaan, mutta
moraalin kanssa aktiivisilla passioilla ja positiivisilla affekteilla ei
edelleenkään ole tiedollisesti juuri mitään tekemistä. Moraali, kantilaisen
deontologian lähtökohdista ymmärrettynä, ei voi perustua tiettyihin, hyvinkin
perusteltuihin, mutta yhtä kaikki satunnaisiin tuntemuksiin ja taipumuksiin,
olivatpa ne sitten miten useasti toistuvia tahansa. Moraali on lähtökohdiltaan
normatiivista pakkoa, joka asettaa jopa ihmisen kokeman suurimman ilon
rationaalisen päättelyn puitteisiin. Ilosta voi päätellä rajattoman vapauden
herättämän mielekkyyden tunteen [joka ihastuttavuudessaan voi olla myös
kauhistuttava], mutta rajattomasta vapaudesta, jotta se ei johtaisi rikokseen,
tuhoon ja kaaokseen, on pääteltävä Normin välttämättömyys. Muussa tapauksessa
ilo ja vapaus kääntyvät itseään vastaan kumoten toteutumisensa mahdollisuudet ja
edellytykset.
.
3
Kyseessä on ratkeamaton jännite ja ambivalenssi, kaksi
vastakkaiseen suuntaan vetävän inhimillisen ajattelun perustavaa ‘voimaa’.
Kyseessä ei ole vain liberalismin ja konservatismin välillä vallitsevaa kiistaa
ilmentävä jännite vaan sekä liberalistisen että konservatiivisen etiikan
sisäinen ambivalenssi [liberalismin lähtökohtana ovat ensisijaisesti normit (oikeuksina),
konservatiiveilla arvot (traditioina)]. Tämän jännitteen purkamiseksi ja sovittamiseksi
‘Suuren Normin’ alaisuuteen tarvitaan arvoja, mutta koska arvot ovat
yksittäisten traditioitten tuotetta, ne eivät voi apriori eli ensisijaisesti ja
ontologisesti olla perustavia ‘Normin’ ehtoja eivätkä siten pysty
sovittamaan/ratkaisemaan ikuista jännitettä suunnattomasta [ei suuntaa] ja
rajattomasta [ei rajaa] ilosta kumpuavan negatiivisen vapauden ja sitä
välttämättä kontrolloimaan asetettavan ‘Normin’ välillä.
.
4
Arvojen ja normi/e/n välillä vallitsee ratkeamaton
jännite, ambivalenssi ja ‘ontologinen dikotomia’, joka on kuitenkin pakko ottaa
‘kontrolliin’, jotta ihminen itse ja yhteisö, jossa hän elää ei ajautuisi
kaaokseen [sillä vaikka anarkismi yksilötasolla on vapauden ensisijainen ja
luovuttamaton lähtökohta, niin yhteisötasolla anarkismi toteutuu
kontrafinaalisella logiikalla johtaen tyranniaan]. Vasta ‘kontrolliin ottamisen
jälkeen’ yksittäisten arvojen ja normien väliselle ristiriidalle voidaan antaa
pitäviä ja pitempiaikaisesti pysyviä sisältöjä eli arvoja, joiden puitteissa
sitä voidaan ilmentää ja toteuttaa.
.
5
Tiedän, että moni väittää asian olevan päinvastoin: arvot
määräävät normit, mutta kun arvot kerran pääsevät rönsyämään ja/tai
yksipuolisuudessaan dominomaan, mikään ei niitä pidättele tai pysty enää
kontrolloimaan. Kiista on kuitenkin syvemmällä tasolla – arvojen ja pelkästään
yksittäisten normien tavoittamattomissa. Se on päätöksenteon aktuaalisen
ongelman ytimessä, niin yksilötasolla kuin
poliittisesti ja kulttuurisesti.
.
6
Ihmisestä itsestään on tultava oman ilonsa = vapautensa
rajoittaja kategorisen imperatiivin ehdottomuudella. Hänestä on tultava
autarkinen itsensä suhteen [itseään hallitseva]. Jos hän ei tähän kykene,
tarvitaan ‘Suvereeni’, joka tekee tuon ‘ensimmäisen päätöksen’ hänen puolestaan.
Mutta eikö ole parempi, että ihminen itse on oman itsensä ‘suvereeni’ eli
hallitsija, jota hänen intohimonsa tottelevat kuin, että joku ulkopuolinen
‘tyranni’ [olipa tämä sitten todellinen tai kuviteltu] tekee sen hänen puolestaan ja usein jopa häntä lainkaan
kuulematta?
.
7
Entä mistä pysyvä eli muut normit perustava Normi lopulta
tulee ja saadaan? Carl Schmitt sanoo sen ytimekkäästi: Aus einem Nichts –‘ ei
mistään’. Mitä tämä merkitsee? Lopultakin sitä, että järki kumoaa tällä tavoin
itse itsensä ja mahdollisuutensa legitimoida oman päättelynsä tulokset itsestään
käsin. Habermas ei tätä perimmäistä ongelmaa pysty ratkaisemaan [jos kohta hän
ei sitä tässä (identiteettifilosofisessa) muodossa enää kysykään], koska mikään
kollektiivinen päätösproseduuri ei voi olla täysin neutraali, puolueeton ja
objektiivinen.
.
8
Kaikki tämä väsynyt päättely toimii ikään kuin yhden kortin
varassa ja myös kaatuu sen mukana. Ensinnäkin se uskoo rationaalisen päättelyn
sisällölliseen voimaan [tässä mielessä järjellä on uskon ‘luonne’] ja
toiseksi se edellyttää jokaiselta ihmiseltä sellaista rationaalisesti
autonomisen päättelyn kykyä ja tasoa, jota mitä ilmeisimmin ei kaikilta kerta
kaikkiaan vain löydy. Ihminen ei lopultakaan ole rationaalinen olento, joskin
jotkut ihmiset ovat ’rationaalisempia’=vaikutusvaltaisempia kuin
toiset. Mutta jos näin on, ei moraalikaan ole rationaalinen vaan
[foucault’laisesti] strategisen toiminnan [vallankäytön] projekti. Silloin
Nietzsche on sittenkin [ja jälleen kerran] oikeassa - myös sen suhteen, ettei
hän [toisin kuin Spinoza] sekoita stoalaisittain aktiivisia passioita [iloa] ja
rationaalisuutta toisiinsa. Järki on näin kumonnut itse itsensä. Lopussa on
nihilismi. Moraali on makuasia.
.
9
Kärjistäen sanottuna David Bentley Hart hyväksyy
Nietzschen tiedon oikeutusta ja totuutta (merkitystä)] koskevan nihilismin
[modaalilogiikka sen sijaan pätee myös nihilismiin] ja esteettisen elämyksen
‘eksistentiaalisesti perustavan vaikutuksen’, mutta haluaa ‘laulaa Nietzschen
suohon’ ja ‘valitsee’ Jumalan. Jos dialektinen argumentaatio ei johda kuin
loputtomaan käsitteelliseen saivarteluun, joka lopulta kumoaa jopa oman
perustansa, niin voimme, jos vain koemme henkilökohtaisesti mielekkääksi [mikä
ei välttämättä implikoi liberalismia vaan myös eri traditioiden
‘henkilökohtaisuutta’], valita ‘hyvällä älyllisellä omalla tunnolla’
evankeliumeissa kerrotun Jeesuksen ja hänen Jumalansa. Nietzsche itse ei
vastustaisi [eikä voisikaan vastustaa, vaikka hän kyllä korostaa älyllisen
omantunnon merkitystä - omista lähtökohdistaan käsin] tällaista perustelua:
hänhän johdonmukaisesti tunnustaa argumentaatiomme loputtoman tulkinnallisuuden,
joka ei ole enää tiedollista vaan ‘makuasia’. Nietzsche ei siis kieltänyt
kristinuskon mahdollisuutta nyt ja aina, mutta halusi itse sanoutua siitä irti –
loppuaikoinaan jopa ‘fundamentalistisella ehdottomuudella’.
.
Se, joka nyt ateistina etsii Nietzscheltä luottamusta
tieteeseen ikään kuin kristinuskon korvaajana tulee kuitenkin pettymään
karvaasti. Tiede oli Nietzschelle lopulta sekin vallankäyttöä [ei pelkkä vallan
väline vaan nimenomaan vallan ‘luomus’/vrt. Foucault] siinä, missä kaikki muukin
tässä maailmassa ja elämässä: itse asiassa tiede on Nietzschelle uusi myyttisen
ja siten ‘totalitaarisen’ vallan ilmentymä.
.
Vallan muuttumisesta myös Nietzschellä ja Foucault’lla
ajattelun transsendentaaliseksi perustaksi voidaan kyllä väitellä loputtomiin, mutta emme
silti [tai pikemminkin tuon loputtomuuden vuoksi] pääse mitenkään ulos vallan ja tiedon yhteen kietoutumisesta ja siten
päättelymme kehämäisyydestä, mikä tosiasia pätee tietenkin myös Nietzscheen ja
Foucault’hon itseensä. Nietzsche tosin kommentoisi meidän, hänen tiedollisen
oikeutuksen tulkinnallisuudesta esittämäänsä, kritiikkiämme, jonka mukaan myös
hänen oma tulkintansa on relativistisesti kehäinen: ‘aina vain parempi’ (=
kaikki on ‘vain’ tulkintaa)].
.
10
Tämä teksti alkoi yrityksestä välttää
melankolian ajautumista masennuksen kuiluun, yrityksestä kokea iloa, joka nostaa
ihmisen edes hetkeksi melankolian ‘yläpuolelle’, ellei peräti melankolian
‘tuolle puolen’. Siihen se myös palaa, vain ilon suomaa toivoa odottaen ja
etsien: vailla järkeä, vailla moraalia, vailla rajoituksia - kohti taivasta ja
ikuisuutta, kohti ‘olemattomuuden harmoniaa’, joka on perimmäisen ‘kaipauksemme’
todellinen kohde ja Jumala [jos joku sellaista termiä haluaa käyttää].
.
No comments:
Post a Comment