Tieto ja usko

Veijo Ryhänen kirjoitti edellisen päreeni kommentissaan: ‘Qumranin kääröistä kai löytyy ajatus, että olisi ollut toinenkin kristitty, yksi opetuslapsi, joka tajusi saman kuin Jeesus, ja tämän opetuslapsen ei siksi tarvinnut uskoa Jeesukseen, koska hän tiesi ja ymmärsi itsekin saman kuin Jeesus. Tieto ja usko ovat eri asioita, uskominen kohdistuu siihen, mitä ei tiedä eikä ymmärrä.’

.

1

Mitä Jeesukseen tulee, joudumme kuitenkin elämään sen varsin ‘legendaarisen’ tiedon varassa, jonka pääosin evankeliumit hänestä antavat. Oliko olemassa joku Jeesuksen ‘ideologinen aatetoveri’, joka ‘tiesi [?!] saman kuin Jeesus, ei muuta tätä asiaintilaa miksikään. En lähde saivartelemaan historiallisilla ja ylipäätään empiirisillä yksityiskohdilla. Se jääköön historioitsijoiden addiktioksi. Olen kiinnostunut ainoastaan johtopäätelmistä, yhteenvedoista ja raporteista, en yksityiskohtien tonkimisesta. En ole tutkija vaan ‘hutkija’.

.

2

Tieto ja usko eivät viime kädessä ole toisensa poissulkevia asioita/lähtökohtia/lopputuloksia. Koska tietoteoreettinen päättely ei pysty oikeuttamaan tietoa oman proseduurinsa sisällä vaan tarvitsee siihen tuohon proseduuriin nähden ulkopuolisen ja siitä riippumattoman instanssin ja auktoriteetin [vrt. Platonin ‘kolmas mies’, Jumala, Raamattu, traditio, tiedeyhteisö, hyöty-intressi jne.], tiedon varmuus on aina riippuvaista tiedollisesti ei-oikeutettavissa olevasta ontologisesta ‘uskosta’ johonkin perustavampaan perustaan, jota ei enää voi loogisesti kumota, jos ei myöskään empiirisesti osoittaa todeksi [Plantingan ‘warrant’ on tällainen kumoamaton kumoaja, mutta Jumalasta se ei tietenkään todista muuta kuin pätevästi perustellun ‘mahdollisuuden’, ei mitään ‘sisällöllistä’ tosiasiaa]. - - Tässä kuvattua päättelevän ajattelun loogista välttämättömyyttä esim. Ironmistress ei ilmeisesti koskaan ole ymmärtänyt tai ollakseni ‘lempeämpi’: hyväksynyt [mikä siis edellyttää, että hän on tässä esitetyn ongelman ymmärtänyt].

. 

Naturalistit yrittävät kuitenkin ratkaista kyseisen ongelman pragmaattisesti/utilitaristisesti ja probabilisesti todennäköisyyksiä laskemalla. He samanaikaisesti sekä madaltavat tiedon oikeuttamisen muodollisia kriteerejä että pyrkivät olemaan fallibilismin [skeptisismin] hengessä mahdollisimman kriittisiä ja eksakteja havainnosta saadun tiedon suhteen. Havaintoa ei silloin tarvitse oikeuttaa tiedollisesti, koska se voidaan esittää metodisesti mahdollisimman tarkalla tavalla [metodi on kuitenkin aina paitsi tiedon hankinnan ‘tie’ myös tiedon oikeuttava ‘väline’]. Mutta tämä prosessi ei vielä tee havainnoista vielä tietoa. Havainto ja intuitio muuttuu auktoroiduksi tiedoksi vasta silloin, kun se on saanut “‘riippumattoman eli ‘ontologis-paradi/o/gmaattisen’ instanssin siunauksen’”, mikä tuo instanssi sitten maailmankatsomuksesta riippuen kenelläkin on.

.

Tieto ja usko siis edellyttävät toisiaan. Epistemologiaa ja ontologiaa ei voi erottaa toisistaan, jotta ‘oikeutettu’ tieto ylipäätään voisi olla mahdollista - ja jopa olemassa, mikä vaatisi kuitenkin ontologian ylittävää ‘katsetta’, mikä taas on modaali-loogisestikin mahdotonta, sillä vaikka me voimme päätellä modaalisesti tiedon ehtojen yli, me emme voi päätellä ontologian yli, koska olemme – emme ainoastaan havainnoissamme vaan myös ajattelussamme sidottuja kolmeen tai enintään neljään ulottuvuuteen ja näissä puitteissa [vrt. Heideggerin Gestell] tapahtuvaan kielelliseen representaatioon. Unet ja fantasiat ovat jossain määrin asia erikseen, mutta nekin nähdään ja tulkitaan aina lähtökohtaisesti aistimellisen aprioriteetin ‘sisällä’ = avaruudellisuus sekä ajallinen lineaarisuus eli paikka ja aika.

.

Tieto voi olla ‘vain’ ei-triviaalia eli jotain, joka hyväksytään tietyn oikeutusprosessin tuloksena tai semanttisesti pätevänä merkitysrakenteena. Triviaalia tietoa sen sijaan ei ole olemassakaan, koska triviaali tieto on joko analyyttistä tautologiaa [myös Tarskin ‘metatasot’; muussa tapauksessa Tarskin semanttinen totuusteoria on triviaali] tai numeroita, bittejä, laskutoimituksia – ylipäätään informaatiota, jota pitää tulkita kielellis-käsitteellisessä proseduurissa ennen kuin se ‘muuttuu’ triviaalista havainnosta ‘auktoroiduksi’ tiedoksi.

.

‘Epistemologinen’ tieto vaatii aina “‘riippumattoman’” tahon [sellaista ei siis/kuitenkaan ole olemassa: on vain jokin auktoriteetti] legitimaation. Ontologinen totuus sen sijaan on joko 1] triviaali eli ilmiöiden välisten syy-seuraus-suhteiden ketju, joka ei tarvitse oikeutusta ollakseen ‘itsessään’ tosi eli itsestään selvä [mikä tosin voi ‘ilmetä’ ihmiselle vasta havaintoa varten konstruoidun mittausmetodin ja paradigman puitteissa: ihmisen tietoisuus on siten irronnut triviaalista pysyvästi] tai 2] ‘performatiivista’ ja normatiivista [elämänmuotoa konstituoiva] eli lopultakin aina uskon asia. Tieto vaatii uskoa [perustavaa auktoroitua hyväksyntää] ja usko tietoa [usko ‘haluaa vakuuttaa itsensä ja epäilijät’ perustavan tiedollisen kriteerin puitteissa].

.

3

Olen useissa päreissä toistanut tätä samaa tiedon oikeuttamisen ja semantiikan dilemmaa. Silti en ole paneutunut aiheeseen mitenkään yksityiskohtaisesti, analyyttisen ammattifilosofoinnin vaatimuksilla. En ole ammattifilosofi, enkä ole kiinnostunut varsinkaan analyyttisistä saivarteluista. Minun kohdallani analyyttisen filosofoinnin huippu- ja päätepiste on Wittgenstein, joka palautti Russellin todellisuuteen kritisoimalla ‘upottavasti’ tämän yritystä tehdä todeksi bolzanolainen ideaali eli luoda aksiomaattinen logiikka [esim. määrättyjen kuvausten teoria], jolla intuitio eli subjektiivinen representaatio pystytään ristiriidattomasti ilmaisemaan ei ainoastaan objektiivisessa merkitysrakenteessa vaan objektiivisena merkitysrakenteena. Sellaista logiikkaa ei kuitenkaan ole mahdollista luoda, koska merkitys ei voi olla intuitiivisesti yksiselitteinen vaan loogikko joutuu väistämättä käyttämään samanaikaisesti vähintään kahta tulkintaa merkityksestä [vrt. Fregen jaottelu: yksittäisessä havainnossa ilmenevä kontekstuaalinen merkitys/’syvempi faktinen’ merkitys eli ‘mieli’]. Mutta kun yksi askel ‘metamerkitykseen’ on kerran otettu, mikään [ei ainakaan mikään ristiriidan lakiin sitoutunut] päättely ei pysty pysäyttämään metatasojen regressiota. Logiikan säännöillä voidaan toki kikkailla [Hintikka], mutta lopputulema on aina sama. Joko lähestytään triviaalia päättelyä matemaattisena laskutoimituksena tai jämähdetään dialektisen, kaksiarvo-loogisen argumentaatiopelin sääntökategorioihin, joiden puitteissa päädytään joko 1] kehäpäättelyyn, 2] premissien regressioon tai 3] auktoriteetin antamaan legitimaatioon/oikeutukseen. Jo antiikin stoalainen [megarainen] logiikka osoitti näillä kolmella teesillä logiikan ‘Prokrusteen vuoteen’ olevan pikemminkin ‘kidutusväline’, jolla havaintojen moninaisuus yritetään väkisin saada mahtumaan järjen rajoitusten dogmiin kuin ilmiöitä ristiriidattomasti ja silti mahdollisimman todenmukaisesti määrittelevä metodinen ‘levähdyspaikka’.

.

Russellin ideaali analyyttisestä realismista jäi ja tulee jäämään loogikkojen ikuiseksi haaveeksi, ikään kuin märäksi uneksi analyyttis-aksiomaattisen ja synteettis-apriorisen ‘täydellistymisestä’ yhdessä ja samassa formaalisessa kielessä. Kantin tietoteoreettisesta [syntaktisesta] toiveunesta on itse asiassa tullut analyyttisen filosofian ontologinen [semanttinen] painajaisuni. Ei ihme, että Quine [Sellarsin ohella] ‘lakkautti’ koko jaon analyyttisiin ja synteettisiin lauseisiin/väitteisiin. Mutta Quine on samalla vaihtanut keskustelunaihetta ja hän on pikemminkin naturalisti-tiedemies kuin tiedon oikeutukseen tai lauseen objektiivisen merkitysrakenteen konstituoimiseen sitoutunut filosofi. Uskon ja tiedon ongelmaa hän ei kuitenkaan ole ratkaissut – päinvastoin. Quine [kuten myös eliminativisti Rorty, materialisti Dennet ym.] on jättänyt tiedon legitimoinnin kokonaan tiedeyhteisön ‘poppamiehille’, jotka ovat myyneet sielunsa tekniikalle sekä jatkuvan kasvun muka evolutiivisesti perustellulle pyrkimykselle. Itse nimitän tuota ‘pragmaattista’ pyrkimystä teknokapitalismin amok-juoksuksi, joka päätyy tuhoon.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/04/kommentit-jeesuksesta-jatkuvat.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Alvin_Plantinga

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alvin_Plantinga