June 11, 2013

Romeo ja Julia

Julia, pimeyttä vasten loistava valo
.
[....] Ehkä ei pitäisi olettaa, että tragedia – ainakaan Romeon ja Julian kaltainen tragedia – tarvitsee syyn ja selityksen. Tragedia edustaa jotain suurempaa kuin kaikki mahdolliset selitykset yhteensä; voidaan todeta korkeintaan, että ilman sukuvihaa mitään tragediaa ei olisi. Näytelmän lopussa Capulet ja Montague katuvat ja näkevät lapsensa oman vihanpitonsa uhreina. Katsoja tietää tämän ja tunnistaa myös vanhan säännön, jonka mukaan uhrin on oltava täydellinen ja tahraton. Mikään täydellinen ja tahraton ei voi pysyä sellaisena tässä maailmassa, ja se tulee uhrata toiselle maailmalle ennen kuin se menee pilalle. Mikään sellainen, joka murtautuu tavanomaisen kokemuksen asettamien esteiden läpi, ei voi jäädä jokapäiväiseen maailmaan. Heti Julian nähdessään Romeo toteaa hänen olevan hohtava jalokivi, joka on ‘maan poveen liian kaunis, käyttöön liian jalo’. Tässä on kuitenkin kysymys enemmästä kuin kauneudesta: Romeon ja Julian välille syttyvä rakkaus, noin syvä ja ehdoton intohimo polttaisi kohta Veronan muurien sisällä elävän maailman, jos se siihen maailmaan jäisi. Kun katsoja tai lukija tajuaa tämän, hänen on helpompi hyväksyä näytelmä kokonaisuudessaan, eikä hän jää pohtimaan, miksi suuren rakkauden kävi noin huonosti. Ei sen käynyt huonosti, se vain meni sinne minne se kuuluukin: pois tästä maailmasta. [....]
. 
Sitaatti on Marja-Leena Mikkolan esipuheesta/esseestä 'Kaksi tähtien merkkaamaa lasta' kääntämäänsä William Shakespearen näytelmään Romeo ja Julia.
******
Movetron - Romeo ja Julia
*

No comments: