January 6, 2013

VATT-johtaja 'hattivatti'-Vartiainen käsittelee asioita teoreettisella tasolla. Vartiainen ei näin ollen puhu ihmisistä vaan eräänlaisista taloustieteen kehittelemistä muumimaailman olioista - esim. matalapalkka-alojen hattivateista työllisyysasteen nostajina.

Kuvassa matalapalkka-alojen potentiaalia työvoimaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtajan Juhana 'hattivatti'-Vartiaisen teoreettis-virtuaalisessa mallinnuksessa.
*
Hattivatit (ruots. Hattifnattar) ovat Tove Janssonin luomassa muumimaailmassa esiintyviä hahmoja. Ne ovat valkoisia olioita ja muistuttavat ulkonäöltään lähinnä sienen jalkaa tai aavetta, jonka sivussa on pienet kämmenet. Vaikka hattivatit esiintyvät lähes kaikissa muumikirjoissa, niistä tiedetään vain vähän.
Jarno Mela / Lehtikuva
Juhana Vartiainen
Juhana Vartiainen
 
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen täsmentää miksi hän haluaa lisätä matalapalkkatöitä. "Työmarkkinat eivät toimi matalapalkkaisten töiden kohdalla", hän sanoo Helsingin Sanomille.
Työmarkkinat eivät toimi, koska vain peruskoulun käyneet ja keskiasteen koulutuksen saaneet – varsinkin miehet – työllistyvät heikommin kuin korkeasti koulutetut. Palkkataso taas määräytyy koulutuksen mukaan.
"Työllistymiselle on esteitä, koska työllisyysasteet eivät ole korkeampia", Vartiainen sanoo Helsingin Sanomille. Vartiaisen mukaan kaikki kivet on käännettävä, jotta työllisyysaste saadaan nousemaan.
"En tarkoita palkkojen pienentämistä. Tarkoitan sitä, että työehtosopimusten alimpien palkkojen korotusten kanssa pitää olla varovainen, että esimerkiksi maahanmuuttajia ei suljeta työmarkkinoiden ulkopuolelle."
Vartiainen muistuttaa, että Suomen huoltosuhde heikkenee sitä vauhtia, että maa ei pärjää ilman maahanmuuttajia.
Hän huomauttaa, että palkalla pitää tulla toimeen, mutta aina on parempi työllistyä kuin jäädä työttömäksi. Hänen mukaansa nykyinen järjestelmä, jossa työehtosopimukset ohjaavat palkanmuodostusta työmarkkinoilla, on toiminut hyvin.
Vartiainen sanoi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että työssäkäyntiä tulisi lisätä matalapalkkatöiden avulla silläkin uhalla, että palkkaerot kasvavat.
Vartiainen ei sano millä alalla matalapalkkatöitä pitäisi lisätä tai mikä olisi palkan suuruus. Hän käsittelee asiaa teoreettisella tasolla.
*

No comments: