December 10, 2012

'Kuulkaa, mitä minä sanon: Meitä puristaa juutalainen ylivaltiollinen rahamahti!'


Asiaa paremmin tuntevat pystyvät helposti päättelemään, että kuvassa puhuu Rauno Räsänen entisessä elämässään, jolloin hän syntyi natsiksi. On se aika vekkuli tuo karman laki. Hyvin oli kai elänyt aiemmassa elämässään, kun pääsi ihan natsiksi asti. Natsismista Räsänen sai kuitenkin sellaiset karmapisteet, että syntyi sen jälkeen iän myötä aina vain kovemmaksi muuttuvan sosialistin rooliin, jonka ideologiaksi kumma kyllä jo alunperin kehkeytyi nietzscheläinen herra-moraali ja radikaali-aristokraattinen estetiikka [vrt. nuori George Lukacs ja nuori Foucault]. 
.
Mikä mahtaa olla semmoinen ihminen? Minä kysyn vaan. Taitaa jäädä jopa Ayn Rand kakkoseksi nyky-Räsänen rinnalla, mitä poliittiseen antikonformistisuuteen ja aatteelliseen sekaannukseen tulee. Vain Ironmistressin sumea vai sanoisinko maalauksellisesti: merellisen sumuinen logiikka voi kilpailla hänen maailmankatsomuksensa ristiriitaisuuden kanssa. 
.
Kemppinen sen sijaan on tolkun mies, vaikkemme siitä asiasta tuhansien eri suuntaan vetävien yksityiskohtien kaaoksessa ihan heti vakuuttuisikaan, koska emme voi ymmärtää, mitä kemppisläis-montaignelainen sivistysskeptikko multippelissa epäkoherenssissaan lopulta tarkoittaa, ellei meille kaikille sitten riitä saada tietää olevamme ‘madon kamaa’ [Montaignen syvällisin viisaus]. Madon omaisuutena oleminen on vähintäinkin kohtuullista. Pääsee 'kiertoon'.
.
En 'siis' lopultakaan voi olla ihailematta kuvan Räsästä. Tuohon aikaan hän oli parhaimmillaan. Täynnä intoa, optimismia ja varmuutta elämän tarkoituksesta. Mihin ja miksi on kadonnut hänestä tuollainen johdonmukaisuus, noin selkeä tieto hyvästä ja pahasta sekä usko tulevaisuuteen? Pitäisikö hänen liittyä Perussuomalaisiin, jottei syntyisi seuraavassa elämässään kokoomuslaiseksi tai peräti juutalaiseksi aarresaari-lobbariksi? Se olisi kauhea kohtalo! Karma olkoon puolueellinen [mitä se monesti onkin, vai voiko joku todistaa, ettei olisi?] tekojen arvoa ja syy-seuraussuhteita punnitessaan, jottei sellainen toteutuisi. Onhan aina parempi syntyä vaikka kiveksi kuin uusliberaali-juutalaiseksi. Varsinkin Kaaban kiveksi.
*
[Kiitos Tekno-Kekolle kuvasta ja muista mainioista ikkunoista historian hetkiin]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erika_%28marssi%29

No comments: