Päreen osa 2 on sitaatti kirjasta 'Kiista yhteismaista - Garret Hardin ja selviytymisen politiikka'; artikkeli: Thomas Wallgren: 'Kovuuden sietämätön tenho'.
1
Yhteismaan ongelma (yhteismaan tragedia, yhteislaitumen ongelma) on tilanne, jossa resurssin (kalakanta, laidunruoho, metsä, työvoima, pääoma, yhteiset hyödykkeet tms.) yhteiskäyttö johtaa niiden ylikulutukseen: kuluttaessaan yhteistä resurssia kuluttaja saa hyödyn itselleen mutta tämän resurssin ("yhteismaan") kulumisen haitat jakautuvat kaikkien omistajien kesken, "lasku menee lähinnä muille". Lopputulos on taloudellisesti tehoton, usein jopa kaikille huonompi kuin tilanne olisi, jos resurssi olisi yksityisomistuksessa. Yhteismaan ongelma on mm. poliittisessa filosofiassa ja evoluutiobiologiassa laajalti tutkittu alue. Nimen ”yhteismaan ongelma” (Tragedy of the Commons) esitti ensimmäisenä William Forster Lloyd vuonna 1833 ja sitä popularisoi (lisääntymisen totalitaristista kieltämistä kannattaneen) Garrett Hardinin essee Science-lehdessä vuonna 1968 - [wiki].
2
[....]
Garret Hardin esittää, että 1. Tekniset ratkaisut eivät
aina ole mahdollisia [s. 42].
Teknisillä ratkaisuilla Hardin tarkoittaa ratkaisuja,
jotka edellyttävät 'muutosta luonnontieteelliseen tutkimukseen pohjautuvissa
tekniikoissa edellyttämättä samalla lainkaan muutoksia inhimillisissä arvoissa
tai moraalikäsityksissä.' [s. 41].
Hardin pitää teesiään epämuodikkaana: aiemmin etsittiin
muitakin tapoja ratkaista ongelmia. Tekstistä ei selviä, mihin Hardin arvailunsa
perustaa tai mistä teknisten ratkaisujen määritelmä on peräisin. Mutta
välineellisen järjen kritiikki on ollut modernisaatiokriittisen
aikalaiskritiikin keskeisiä teemoja Marxista, Weberistä ja Gandhista lähtien,
joten Hardinin ajatus jatkaa pitkää perinnettä.
Tähän perinteeseen ja erityisesti Gandhin
tekniikkakritiikkiin nojaten Hardinin käsitemääritelmää voisi yleistää ja
rikastuttaa vastaparilla. Voimme sanoa, että tiedostamamme ongelma saa teknisen
ratkaisun, jos se on ratkaistavissa muuttamatta tavoitteita ja arvoja, ja
vastaavasti, että ongelma saa kulttuurisen ratkaisun, jos ratkaisun avain löytyy
tavoitteitten ja arvojen muuttumisesta.
Vaihtoehtoisesti, vahvemmin aristoteelisen toiminnan
teorian perinteen pohjalta voisimme määritellä kohteet siten, että uuden
teknisen ratkaisun löytyminen tarkoittaa uuden keinon löytämistä annetun
päämäärän saavuttamiseksi, kun uuden kulttuurisen tavoitteen löytäminen
tarkoittaa uutuutta tavassamme ymmärtää päämääriämme.
Vaikka Hardin liioittelee sanoessaan, että oma aikamme
vierastaa aina muiden kuin teknisten ratkaisujen esittämistä, uskon, että hänen
väitteensä on aikalaiskriittisesti oikea: omalle ajallemme on
tyypillistä etsiä ongelmaan kuin ongelmaan vain teknistä ratkaisua.
Gandhi tiivisti asian näin: modernille lännelle on tunnusomaista pyrkiä
kehittämään tiede, tekniikka ja talous niin hyväksi, ettei ihmisen tarvitse
pyrkiä hyvään.
Hardin ei puhu missään ihmisen hyvyydestä, eikä
sellainen oikein olisi mahdollistakaan hänen antropologisen pessimismin
värittämässä maailmankuvassaan. Hän on myös sokea sille gandhilaisen
ympäristöajattelun perinteelle, jossa väestönkasvun sijasta rikkaiden ihmisten
tuhlaileva elämäntapa nähdään pääsyynä maapallon resurssien tyrehtymiseen, joka
on myös Hardinin perimmäinen huolenaihe.
Nämä ovat vakavia puutteita - eivät siksi, etteivät
Hardinin nostamat teemat olisi myös tärkeitä, vaan siksi, että niiden eettisesti
moniulotteinen ja yhteiskuntapoliittisesti vapauttava käsittely edellyttäisi
myös hyvyyden etsimisen ja liikakulutuksen kritiikin ottamista
huomioon.
Mutta Hardinin suurin ansio voi olla siinä, että hän
osoittaa, että kuinka darwinistinen, yhteiskuntafilosofisesti sivistymätön
ajattelu voi alkaa tavoittaa niitä ekologisen ja humanistisen
sivilisaatiokritiikin teemoja, joiden käsittely teknisiä ratkaisuja suosivassa
kulttuurissamme on usein edelleen vaikeaa.
.....
Sitaatti kirjasta Kiista yhteismaista: Garret Hardin ja
selviytymisen politiikka; Thomas Wallgren: Kovuuden sietämätön tenho, s. 140-141
- [kappalejako RR]
*
No comments:
Post a Comment