April 5, 2012

Päre-News raportoi uusista ehdotuksista talousrikosjengien toiminnan estämiseksi

Alakuvassa erään rikollisjengin ideologinen logo. Toivo on tässä yhtä kuin minimoitu sijoitusriski, jota 'toivotaan' matemaattisesti manipuloimalla ja käyttämällä sijoitus-informaatiota harhauttamistarkoituksessa. Yläkuvassa samainen rikollisjengi nauttimassa arkisen 'työnsä' tuloksista.

I
Pikavippikiristys- ja muihin talousrikosjengeihin kuulumisesta pitäisi rangaista

Punamiliisipäällikkö Sakari Verivaaran mielestä Kokoomukseen kuuluminen pitäisi kieltää lailla. Hän kieltäisi myös puolueen ruiskukka-logon käytön. Verivaara kertoo, että kiellot helpottaisivat talousuhkapelirikoksia tutkivan punamiliisin työtä ja että niillä olisi myös yleinen raharikoksia ehkäisevä vaikutus.

Punamiliisipäällikkö sanoo SMV:lle [Suomen Media Viihde] ymmärtävänsä, ettei ratkaisu ole helppo, mutta tämä on punamiliisin linja. Verivaara kertoi ajatuksistaan Medialle jo viime viikolla.

Kaksi punamiliisien tukijaa on jo aiemmin kertonut haluavansa tiukentaa otetta Kokoomuksesta. Kommunisti-partisaani Otso Teräksen mielestä finanssi- ja pikavippimainosten käyttö vaatteissa ja tiloissa pitäisi kieltää. Hänen mielestään EU-kriteerit täyttävän pikavippikiristys-jengin jäsenyys pitäisi kriminalisoida.

Vasenjäsen-ryhmän Urho Rahvas on samoilla linjoilla. Hän ei kuitenkaan usko, että Suomessa ollaan vielä valmiita pikavippikiristys- ja swap-täsmäkusetusta tarjoavien finanssi-jengien kriminalisointiin.

Rahvas pelkää, että tiukennuksiin ryhdytään vasta, kun tapahtuu jotain hyvin vakavaa - esimerkiksi uusi globaali pörssiromahdus.

II
http://areena.yle.fi/video/1303075711754
Uutisjuttuja: Vaalivoitto sai Kataisen laulamaan - - Suurimmaksi puolueeksi nousseen Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen esitti vaalivalvojaisissa iloisen laulun ja tanssin puoluesihteeri Taru Tujusen kanssa - - [jengiläiset juhlimassa onnistunutta suurkeikkaa].
*
http://www.hs.fi/kotimaa/Paatero+Rikollisjengiin+kuulumisesta+pit%C3%A4isi+rangaista/a1305559205018
http://www.arkadianmaki.fi/2010/11/10/kokoomus-ei-halua-asiakeskeisia-vaaleja/
http://firstfinancialinsights.blogspot.com/2011/05/how-it-works-wall-street-gang.html

No comments: