February 16, 2012

Antimodernin yhteisöllisyyden sankarillinen estetiikka

Yläkuvassa Ernst Jünger in uniform after World War I. - Alakuvassa Ernst Jünger saksalaisessa postimerkissä vuodelta 1998.
*
Ernst Jünger (29. 3/1895 Heidelberg – 17. 2/1998 Riedlingen) oli saksalainen kirjailija, hyönteistutkija ja sotilas. Hänen kenties tunnetuin teoksensa, romaani Teräsmyrskyssä (In Stahlgewittern, 1920), kertoo hänen omista kokemuksistaan ensimmäisessä maailmansodassa. Jotkut pitävät Jüngeriä yhtenä aikansa merkittävimmistä saksalaisista kirjailijoista ja Saksan konservatiivisen vallankumouksen sankarina. Toiset pitävät häntä taantumuksellisena militaristina - - [huom. Junger ei ollut natsi eikä liittynyt natsipuolueesen/rr].
*
Päreen sitaatti [osa 3] löytyy Kalle Sepän artikkelista Taantumus! Radikaali oikeistolainen traditio - Megafoni.org. 2010/2 - [ks. linkki].
*
Ernst Jünger

Ernst Jünger on osallistunut radikaaliin oikeistolaiseen traditioon sekä kirjallisuuden että poliittisen teorian tasolla. Ernst Jüngerin suhde kansallissosialismiin on hyvin selkeä: hän vastusti – joskus aktiivisesti, joskus passiivisesti – vallitsevaa järjestelmää. Hänen asemansa ensimmäisen maailmansodan sankarina, joka oli haavoittunut 14 kertaa ja saanut korkeimman preussilaisen mitalin Pour le Mérite, suojeli häntä. Tämän lisäksi Jünger oli Hitlerin, ja ehkä koko Saksan, suosituin kirjailija. Hänen teoksensa In Stahlgewittern oli 1920- ja 1930-luvuilla Saksan suosituimpia kirjoja.

In Stahlgewittern on ehkä avain, jonka kautta on mahdollista ymmärtää radikaalia oikeistolaista suhtautumista sotaan. Jüngeria on hyvin usein pidetty eräänlaisena Erich Maria Remarquen vastakohtana. Reduktiivisen tulkinnan mukaan Remarque edusti pasifismia, kun taas Jünger oli militarismin puolesta puhuja. Jünger oli siis kirjailija, joka asettui oman aikansa pasifistista sodankerrontatraditiota vastaan. Uhrautumisen ja toveruuden estetiikka on keskeistä Jüngerissa. Kuten jossain on sanottu, vaara on ilmeinen, kun Saksassa aletaan puhua samassa yhteydessä yhteisöstä ja kuolemasta. Jüngerin sotainen kerronta on kuitenkin jollakin lailla myös kaukana individualistisesta soturiestetiikasta. Jüngerin sota on Materialschlacht, modernin massamobilisaation teollinen sota. Ei ole sattuma, että Jünger kuvaa taistelujen kaukaisia ääniä vertaamalla niitä terästehtaaseen.

Jüngerin sotaisa estetiikka ei loppujen lopuksi ole mitään muuta kuin eräänlainen heideggerilainen metafora: teollisen sodan keskelle heitetty ihminen on hämillään, hän on eksynyt, ja vain tässä tilanteessa hän pystyy löytämään jotain aitoa sankaruudessa, yhteisöllisyydessä ja toveruudessa. Ollaan hyvin lähellä nihilismin rajoja. Itse asiassa, kuten Jüngerissa yleensä, nihilismin nollameridiaani on ohitettu. Valitettavasti Suomessa esitetyt arviot Jüngerin pääteoksesta, ja yleensä hänen elämäntyöstään, ovat moralisoivia ja pinnallisia. Näissä tulkinnoissa hämmästellään Jüngerin ”sota kuin seikkailu”-asennetta ja jäädään kaipaamaan moraalista opetusta, kauhistusta kuolemasta ja syvällistä selitystä sodan syistä ja sodan järjettömyydestä.

Jüngerin sota ei ole yhtään sen opettavaisempaa kuin elämä ja sota yleensä, se ei ole yhtään sen kauhistuttavampaa ja selitettävämpää kuin elämä ja sota yleensä. Jüngerin lukeminen ilman heideggerilaista perspektiiviä ei johda mihinkään muuhun kuin Freikorpsien ihailuun tai vastenmieliseen humanistiseen pasifismiin. Myös toinen radikaalin oikeiston kirjailija ja teoreetikko, Pierre Drieu la Rochelle, on käsitellyt sodan aiheita romaanin tai novellien muodossa. Drieu la Rochelle ei näe sotaa materiaalisena totaalisena massamobilisaationa, vaan enemmän yksilön rohkeuden kannalta. Vaikka asennoituminen sotaan on hyvin samankaltainen, Drieu la Rochellen sotilas on enemmän yksilö kuin Jüngerin kollektiiviin ja sotaisaan yhteisöön upotetut hämmentyneet ihmiset.

Vaikkakin Jünger lähtee liikkeelle samoista analyyttisistä elementeistä kuin Heidegger, hän näkee, kuten sanottu, että nollameridiaanin toisella puolella on jotain. Jünger katsoo siis nihilismin läpi, hän on valmis kulkemaan tämän rajan yli. Erittäin kiinnostava on tässä mielessä Heideggerin ja Jüngerin kirjeenvaihto. Jüngerin mielestä nihilismin rajan jälkeen on työläinen, kuten hän kirjassaan Der Arbeiter osoittaa. Työläinen suhtautuu tehtaaseen aivan samalla tavalla kuin In Stahlgewittern teoksessa sotilas suhtautuu sotaan. Työläiset edustavat Jüngerille uutta barbaarista estetiikkaa, joka voi löytää tiensä nihilismin tyhjyyden tuolla puolen. Tekniikka on eräänlainen alkeellinen primordiaalinen, alkuperäinen ja autenttinen kieli, jota vain työläinen voi ymmärtää. Tämä käsitys työläisestä on vaikuttanut yllättäviinkin tahoihin, esimerkiksi usein radikaalissa vasemmistolaisessa traditiossa, myös Suomessa, siteerattuun italialaiseen Mario Trontiin.

Jüngerin tuotanto käsittelee myös melko kryptisessä muodossa kansallissosialismin teemoja. Auf den Marmorklippen on teos, joka on mahdollista tulkita voimakkaana kansallissosialismin kritiikkinä. Toisen maailmansodan jälkeen Jünger kirjoittaa teoksen Der Friede, joka käsittelee uutta maailmanjärjestystä, jossa Itä ja Länsi voivat harjoittaa rauhanomaista rinnakkaiseloa. Kirjassaan Der Waldgang Jünger taas palaa sankarillisuuden teemoihin: kapinallisen ontologiaan ja demokratian kritiikkiin.

Ernst Jünger palautettiin suurella kunnialla ja kahden valtiojohtajan voimin eurooppalaisen kulttuurin keskipisteeseen, kun hän täytti sata vuotta. Hän edusti juuri sellaista sivistynyttä eurooppalaista intellektuellia, joka oli todistanut koko edellisen vuosisadan traumat. Julius Evola taas oli jo 1960-luvun alkupuolella ollut sitä mieltä, että Jüngerin toisen maailmansodan jälkeinen tuotanto ei enää edustanut muuta kuin porvarillista intellektualismia.
*
[jatkuu]
*
http://www.megafoni.org/taantumus-radikaali-oikeistolainen-traditio/#more-10681
http://en.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Julius_Evola
http://www.tieteessatapahtuu.fi/397/hentila.html

No comments: