May 4, 2011

Romanes [amerikkalaiset] eunt domus tai kuten Zizek kääntää: Fuck off!

Monty Pythonkin sen tiesi - Romans go home.
1
Kaappaan Sammalkielen blogista kansainvälistä oikeutta pohtivan klassikko-sitaatin Giorgio Agambenilta. Sitaatti riisuu naamiot kaikilta kansainvälisiltä toimijoilta ja kansainväliseltä oikeudelta. Luin tuon kohdan ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ja siitä lähtien olen tullut koko ajan vakuuttuneemmaksi, että myös YK on perimmältään rikollisjärjestö.

2
Mutta suvereenin pukeutumisella poliisiksi on toinenkin seuraus: se tekee välttämättömäksi vastustajan kriminalisoimisen. Carl Schmitt on näyttänyt, kuinka eurooppalaisessa julkisoikeudessa periaate, jonka mukaan par in parem non habet jurisdictionem, sulki pois mahdollisuuden tuomita jonkun vihollisvaltion suvereenit hallitsijat rikollisina. Sotatilan julistus ei sisältänyt tästä periaatteesta luopumista eikä luopumista niistä konventioista, jotka takasivat sen, että sota samanarvoiseksi tunnustetun vihollisen kanssa käytäisiin kunnioittaen tiettyjä sääntöjä (eräs näistä oli siviiliväestön ja sotaväen selkeä toisistaan erottaminen). Me olemme sen sijaan omin silmin nähneet, kuinka ensimmäisestä maailmansodasta alkaneen kehityksen mukaisesti vihollinen suljetaan ensin ulos ihmiskunnasta ja leimataan rikolliseksi; vasta sen jälkeen tulee lailliseksi tuhota vihollinen "poliisioperaationa", jota ei velvoita mikään oikeussäännös ja joka voi jopa sekoittaa toisiinsa siviiliväestön ja sotilaat, kansan ja sen suvereeni-rikollisen palatessaan sodankäynnin arkaaisimpiin muotoihin. Tällä suvereniteetin etenevällä liukumisella kohti poliisioikeuden hämärimpiä vyöhykkeitä on kuitenkin ainakin yksi myönteinen puoli, joka on tässä yhteydessä syytä mainita. Valtioiden johtajat, jotka ovat niin innokkaasti rynnänneet kriminalisoimaan vihollisiaan, eivät ota huomioon, että tämä kriminalisoiminen voi minä hetkenä tahansa kääntyä heitä itseään vastaan. Nykyään ei maan päällä ole valtion päämiestä, joka ei tässä mielessä olisi käytännöllisesti katsoen rikollinen. Kuka tahansa, joka tänään pukeutuu suvereenin surulliseen univormuun, tietää kollegoidensa voivan joku päivä käsitellä häntä rikollisena. Eikä tarkoitus ole tässä valitella tätä asiaa. Sillä suvereeni, joka on suostunut pukemaan päälleen kytän ja pyövelin asun, näyttää nykyään lopultakin alkuperäisen läheisyytensä rikolliseen.

-Giorgio Agamben, Keinot vailla päämäärää, s.44-45

3
http://www.youtube.com/watch?v=XbI-fDzUJXI
Life of Brian - Romans Go Home
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2011/05/uutiskatsaus-ja-sitaatti.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Giorgio_Agamben
http://www.imdb.com/title/tt0079470/quotes
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monty_Python
http://evidently.com/?p=3579
http://www.eternalidol.com/?p=2684

No comments: