April 7, 2009

Kaarle Ervastin antikvariaatti lopetti toimintansa - loppuunmyynti 7.4 -


Radio Suomen päiväkontaktilähetyksessä oli tänään haastateltavana antikvariaatin pitäjä Seppo Hiltunen. Toinen legendaarinen helsinkiläinen antikvaari Kaarle Ervasti ei ollut paikalla (kolmas, Hiltusen kanssa radiossa haastateltu - Olli Aromaa (?) - on myös jo lopettanut ja siirtynyt nettikauppiaaksi). Ervastin liikkeessä pidettiin paraikaa loppuunmyyntiä. Hän lopettaa toimintansa Kallion Torkkelinkadun myymälässään ja siirtyy eläkkeelle. Näin on yksi todella legendaarinen antikvariaatti poistumassa lopullisesti Helsingin seudulta.
*
Ervastin antikvariaatti lopettaa

Klassikoksi ja legandaksi voi varmaan sanoa paikkaa, joka mekin, melkein pennut, tiedettiin Jyväskylässä asti jo 1980-luvulla. “Ervastin antikvariaatti” tunnettiin jo siellä silloin, ja siitä voi päätellä, että paikan maine ei ole ihan pieni koko eteläisessä Suomessa.

Nyt, vuonna 2009, Kaarle Ervastin isännöimä antikvariaatti Torkkelinkadulla kuitenkin lopettaa toimintansa +/- ensi viikon jälkeen. Luopuminen toiminnasta ei ole ihan vapaaehtoista vaan pikemminkin kohtalon sanelemaa. Kovasti usuttaisin niitä, jotka vielä aikovat pistäytyä, hoitamaan pistäytymisensä, kiitoksensa ja heiheinsä kuntoon heti joutessaan.
*
kantapoyta.wordpress.com/2009/03/15/ervastin-antikvariaatti-lopettaa/
*
http://welovehelsinki.blogspot.com/2008/09/lukijoiden-heimoa.html

http://www.helsinki.fi/~jerola/onil1601_ihKirja.html

http://www.metrolive.fi/kirjat/artikkeli/uutuuskirja-on-pian-divarissa/1412/

http://ylex.yle.fi/tekstit/lype/ervastin-antikvariaatti

No comments: