December 26, 2008

Filosofiaa

Kirjoitettu kommentiksi anonyymille päreessäni Absurdin huoran moraalisuus.
*
(Kielimafia vaatii tarkempaa artikulointia, tarkempaa käsite-erittelyä ja tarkempaa argumentointia. Kiitos vain nipottajat sinänsä aiheellisesta huomautuksesta. PS. klo: 12.30)
*
anonyymi kirjoitti mm.:
'Jos rakastaa totuutta, niin antaako silloin retorisesti erinomaisen vai oman intuition mukaisen selityksen?'
*
(Kappaleet ovat ehkä hieman väärässä järjestyksessä, koska kirjoitin ne päällekkäin ja eriaikaisesti.)

Nyt en ymmärrä. Miten sinä erotat retoriikkaan perustuvan totuuden intuitiivisesta?

Puhut retorisista ja intuitiivisista selityksistä mutta minä pidän tuota jakoa totuuteen ja selityksiin hieman toissijaisena. Totuus - vaikka onkin analysoimaton käsite - ei käytännössä artikuloituna ole irrallaan selityksistä.

Silti Totuus on jotain, johon aina pyritään. Samalla tavoin esim. Kauneus, Vapaus ja Onni ovat käsitteinä analysoimattomia totuuksia, joihin pyritään, vaikka niitä ei olekaan olemassa ilman retoriikkaa ja intuitiota.

Jos taas totuutta pidetään määritelmäkysymyksenä - joko loogisena tai matemaattis-empiirisenä - ei minulla ole juurikaan tekemistä sellaisen totuus-käsityksen kanssa.

Kyseessä on silloin ei-fenomenologinen, ei-intuitiivinen ja ei-retorinen todistus eli rationaalinen itsestäänselvyys (aksiooma) tai kokeellinen laskelmointi, joka tuottaa informaatiota - ei tietoa ja siten totuutta.

Totuus on aina intuitiivinen käsite, ja se pyritään selittämään retorisesti.

Jopa Kant tekee niin, vaikka perustaakin ajattelunsa siihen, että kaikki tieto saadaan havainnosta.

Kuten Nietzsche kirjoittaa: jokaisella filosofilla on oma kielellisyytensä ja vokabulaarinsa, eikä Kant ole mikään poikkeus - päinvastoin.

Tämä tarkoittaa, että Kant käyttää tietoteoreettistyyppistä kielipeliä, joka yhtä kaikki on retorista suostuttelua.
*
Ylipäätään siis jakosi intuitiivisiin ja retorisiin selityksiin mielestäni ontuu. Yhdistän ne.

Mihin intuitiivis-retoriset selitykset sitten perustuvat? Johonkin määrättyyn ja määriteltyyn totuuteen vai ovatko ne pelkkää suostuttelevaa manipulaatiota - siis valtaintressejä? Voiko tällaista jakoa tehdä noin vain kuten buddhalaisuus- ja parallax-esimerkkisi osittain implikoivat?
Entä mikä on intuitiivinen totuus? Miten se eroaa ei-intuitiivisesta totuudesta?

Rationaalinen totuus ei ole intuitiivis-retorista laatua, jos se on aina tosi (esim. Pythagoraan lause), sillä se on muodollisesti täysin varmaa - ihmisestä riippumatta. Ja totuus, joka on ihmisestä riippumatta, ei ole minulle Totuus.

Kantin rationaalisuus - vaikka pyrkiikin universaalisuuteen - ei kuitenkaan ole aksiomaattisen varmaa vaan pikemminkin intuitiivista.

Matemaattis-havainnollis-kokeellinen totuus pyrkii olemaan ei-intuitiivista. Se on kuitenkin informaatiota - ei tietoa, ja informaatio on lopulta väistämättä induktiivisen päättelyn tulos, joten se on suorastaan pakko todistaa totuudeksi tietynasteen tieteellisellä retoriikalla.

Mutta totuus, josta minä puhun on aina yhtaikaa saavuttamaton (tietyssä mielessä ikuinen) että ihmisestä riippuvaista eli intuitiivista.

Siten se on myös pakko 'todistaa' retorisesti, mutta toisin kuin induktiivisen totuuden kohdalla, tuo retoriikka ei pyri olemaan tieteellisesti eksaktia vaan intuitiivisesti heuristista ja emotionaalis-ekspressiivisesti vakuuttavaa.

Kyseessä on siis tavallaan esteettinen totuus. Kauneus.

Mutta.

Ylittämättömäksi ongelmaksi minulle tässä kohtaa on muodostunut pohdinta etiikasta.

Bernard Williamsin yleisen jaon mukaan etiikka jakautuu sekä moraaliin (mikä on oikein ja mikä väärin? - siis juutalaiskristillisyys ja Kantin deontologia) ja estetiikka (mikä on hyvää ja mikä huonoa? - Nietzsche, kreikkalaiset ja etenkin Aristoteleen teleologinen hyvekäsitys).

Kummassakin tapauksessa 'totuus' on intuitiivinen, mutta noitten totuuksien retoriikka perustuu hyvin erilaisiin lähtökohtiin ja päämääriin.

Olen siten jälleen ikäänkuin parallaksisessa tilanteessa - en niinkään Totuuden - koska Totuus on aina Sama ja Ikuinen - kuin sen intuitiivis-retorisen selityksen kanssa, jolla sitä yritän itselleni selventää.

PS.
Tiivistelmä B. Williamsin kritiikistä (mm.) Kantia kohtaan kannattaa mainita:

Williams argued against the categorical imperative in his paper "Persons, character and morality." Morality should not require us to act selflessly, as though we are not who we are, in the circumstances in which we presently find ourselves.
We should not have to take an impartial view, or a Christian view, of the world, he argued. Our values, commitments, and desires do make a difference to how we see the world and how we act; and so they should, he said, otherwise we lose our individuality, and thereby our humanity.[11]
*

6 comments:

Anonymous said...

Hyvä kirjoitus jälleen. Olet rohkea mies, tuot paljon henkilökohtaistakin peliin.
Niinpä odotan innolla, koska ryhdyt tosissasi analysoimaan aiempaa heittoasi, että Takkirauta on rasisti.

Anonymous said...

Sait hyvin kiinni lipsahdukseni: Zizek varmaankin sanoisi nimenomaan juuri noin: meta-totuus on parallaksi. Sitä myös se buddhalaisuuden ajatus tarkoittaa.

Jos luet tarkasti, huomaat että käsitteet intuitiivinen totuus ja formaalis-looginen (jne.) totuus tulevat omista kommenteistasi. Peilasin ne vain takaisin, koska ajattelin että koet nämä käsitteet mielekkäiksi. Voisi sanoa, että tässä kommentissa keskustelet itsesi kanssa.

Vastaamatta jää nähdäkseni yhä kysymys: jos meta-totuus on kerran parallaksi, miten suhtautuminen totuuteen voi olla intohimoinen? En näin vähällä vielä luovuta vainustani, että sinulla on kaksi käsitettä totuudesta, vaistonvarainen ja opittu, jotka riitelevät sisälläsi.

t. Kysymyksen esittänyt anonyymi

PS. Minusta tarkempaa artikulointia, käsite-erittelyä ja argumentointia pitää välttää. Se vain saa rationaaliset, opitut, etten sanoisi insinöörimäiset käsitykset täyttämään tekstin. Tärkeämpää on kirjoittaa sydänverellä, sanoisi Nietzche.

Anonymous said...

En pyörisi täällä oppipoikana, ellei Rauno olisi totuutta intohimoisesti rakastava hupsu.

Myönnän, etten hallitse filosofian ammattikieltä ja sen alan lukeneisuutenikin on puutteellista - sanoisinko vanhahtavaakin vielä - enkä tunne Zizekiäkään kuin nimeltä, mutta kun googlasin hieman, löysin sen oleellisen Totuus-kysymyksen, jonka olen mielestäni ihan itsekin zeniläisittäin oivaltanut.

Tämä on ymmärtääkseni Zizekiä:

"Hegelin tärkein opetus on, ettei ontologian keskeisin kysymys koske niinkään todellisuutta kuin ilmenemistä;

kysymys ei siis kuulu ”Olemmeko
ikuisesti tuomitut seuraamaan ilmiöiden päättymättömätöntä leikkiä, vai
onko meidän mahdollista tunkeutua niiden muodostaman verhon takana lymyävään todellisuuteen?”,

vaan pikemminkin ”Kuinka ihmeessä
– keskelle tasaisen typerää todellisuutta, joka vain on – voi ilmestyä jotain sellaista kuin ilmeneminen?”

Tämä on se kysymys, jota olen ihmetellyt. Jopa niinkin, että mitä on tämä "tasaisen typerä todellisuus". Lisäksi "ilmenemisen" tilalla olen käyttänyt sanaa "olemassaolo", mutta samaa tarkoittaen. Siis kuinka voi olla olemassa mitään?

Minua ei juurikaan kiinnosta miksi- tai miten-kysymykset, vaan ihan yksinkertaisesti "mitä?".

Mitä perhanaa tämä on? Osaatkos sen sanoa?

Anonymous said...

Zizek on parhaimmillaan videolla. Esim. Googlen vieraana.

Rauno Rasanen said...

Anonymous linkitti Zizekiä, mistä kiitän suuresti.

Tämä on melko tuore juttu eli viime syyskuulta, enkä ollut siitä vielä tietoinen.

Yleisöluennon teemat olivat minulle melko tuttuja, mutta aika ajoin Zizekin puhe, ajatus ja elehdintä kulkevat kuin parhaita stand-up-('sit-down')-komiikan perinteitä noudattaen.

Eikä tematiikan punainen lanka katoa, vaikka esimerkit vaihtuvat tiuhaan ja improvisaatiossakin löytyy.

Zizekillä on rautainen rutiini, mutta silti hän (s. 1949) jaksaa yhä innostua kuin 25-vuotias filosofian pioneeri.

Anonymous said...

Totuus on aina intuitiivinen käsite, ja se pyritään selittämään retorisesti. joo joutuuko siitä aina hirteen
ze zizekin naama jonka olen nähnyt oli ninnii vastenmieline