Tässä luku Tuomas Nevanlinnan kirjasta Surullinen tapiiri ja muita kirjoituksia.
(Kappalejaot minun)
*
Vapaus ja suvaitsevaisuus ovat globalisaatioprosessia vetävän lännen korkeimpia arvoja. Mutta ei ilman paradokseja. Silvio Berlusconi toi tämän rehellisimmin julki kuin moni vetisempi virkaveljensä: hänen mukaansa länsi on korkeammalla sivilisatorisella tasolla kuin arabimaailma juuri siksi, että se puolustaa vapautta ja suvaitsevaisuutta, toisin kuin muslimit. (Hyväkäs Berlusconi, fasisti jos kuka).
Vaikka on vanha vitsi, että 'pitäisikö kaikki suvaitsemattomat ampua?', niin tämä irvailu paljastaa kuin paljastaakin suvaitsevaisuusetiikan heikon kohdan - ratkaiseepa suvaitsevaisuusteoreetikko ongelman millä tavalla tahansa, hän joutuu loukkaamaan omia periaatteitaan.
Ajatellaan vaikka muodissa olevaa 'toiseuden kunnioittamista'. Sen sudenkuoppana on lipsahtaa ajatukseen, että kaikki on sallittua, kunhan toinen kunnioittaa samoja eroja kuin minä. Tämä tarkoittaa, että kunnioitan toiseutta sikäli kuin hän on samanlainen kuin minä.
Radikaali toiseus juuri kielletään siinä elkeessä, jolla ollaan kunnioittavinaan toiseutta.
***
Liberaalin vapaus- ja suvaitsevaisuusetiikan itseoikeuttamisstrategia perustuu aina kahden eri tason väliseen erotteluun: yhtäällä ovat kansalaisten ja yhteisöjen näkemykset hyvästä (elämäntavat, 'arvot', eetokset, uskomukset) ja toisaalla niiden poliittinen säätely ja sovittelu (yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus).
Liberalismi ottaa ensimmäisen tason moninaisuuden annettuna hyvänä ja pyrkii oikeuttamaan vain toisen. Se ei siis ole mikään erityinen tai sisällöllinen moraalinen kanta vaan koskee ainoastaan oikeudenmukaisen sovittelun ongelmaa.
Olisi siis oletettava, että ihmiset saattavat olla moraalifundamentalisteja ensimmäisellä tasolla kansalaisyhteiskunnassa (ensimmäinen taso) ja liberaaleja hyväksyessään pelisäännöt (toinen taso).
Tähän tapaanjärkeilevän/ajattelevan mielikuvitushahmon oletetaan syntyvän järjenkäytön avulla: hän ensinnäkin ymmärtää maksimoida oman etunsa ja toiseksi omaksuu yleistettävyysperiaatteen.
Olla 'fundamentalisti' kuitenkin merkitsee juuri sitä, että niin yleistettävyysmoraali kuin yksilöllisten etujen kalkyylikin puuttuvat - niin kuin olemme nähneet.
Tämä tekeekin fundamentalismista liberalismin silmissä irrationaalista. Jotta liberalismin kaavailema järkevä yhteiskuntasopimus olisi mahdollinen, se olisi siis aikaansaatava irrationaalisten sopijoiden kesken...
Tulemme sopimusteorian vanhaan ongelmaan: sopimuksen pitäisi olla jo olemassa, ennenkuin se voidaan solmia. 'Sopimusten sopimus', joka perustelee liberaalille vapaan ja oikeudenmukaisen sopimusyhteiskunnan, on aina jo edellytetty.
Eräällä tavalla liberalismi ei koskaan pääse siihen tilaan, jossa sitä 'tarvitaan': joko meistä tulee liberaaleja molemmilla tasoilla ('ideologioiden kuolema', 'historian loppu') tai sitten konflikti koskee itse sopimisen tapaa.
Jälkimmäisessä tapauksessa liberalismista kuitenkin tulee riidan osapuoli eikä ratkaisija.
Tässä liberalismin olemuksesta juontuvassa heiluriliikkeessä globalisaatio onkin tuomittu etenemään (s. 211-213).
3 comments:
"Jälkimmäisessä tapauksessa liberalismista kuitenkin tulee riidan osapuoli eikä ratkaisija."
Taisteleva liberalismi on sittenkin olemassa.
Taisteleva liberalismi?
Miten liberaali voi taistella tietyn 'järjestyksen' puolesta jotain toista järjestystä vastaan?
Hänhän tulee silloin kumonneeksi itse itsensä, sillä mikään 'järjestys' ei ole 'liberaali'.
*
Nevanlinna ajatellee tuossa, että metafyysiseen sopimukseen vetoava liberaali on yhtä irrationaali kuin 'antagonistinsa' fundamentalisti, jonka puolesta ajattelee aina joku muu kuin hän itse.
Mutta mieluummin 'maltillinen ja itsekriittinen liberalismi' kuin jyrkkä fundamentalismi.
Miten ihmisille opettaa liberalismia, joka vaatii sen, että ensin osaisi rohmua kaiken ja sen jälkeen perääntyy maltillisuudesta?
Ei siis rohmua vaikka voisi sillä liberaalin tulisi olla myös generoiva eikä vain analysoiva. Tämä on toistaiseksi ollut selvästi vaikeaa koska kouluarvosanoista lähtöisin mitataan kylläkin yhteen suuntaan: uppåt eller neråt men inte åt sidan.
Mitään kollektiivisia mittausmenetelmiä en suosittele; kaikki kollektiivisuus näyttää menevän aina moraalisesti huonompaan suuntaan vaikka on hetken ajatukselle ehkä helpotus. En usko ryhmädynamiikkaan vaikka uskon tiimityöhön.
Tiimityössä pärjäävät yleensä ne, jotka vastaavat etukäteisodotuksia -> nuolijat ja kiusaajat vetävät tiimiä, harvemmin se on viisain koska viisaus vaatisi myös sivulle menemistä ja siihen ei ole aikaa eikä halua.
Post a Comment