April 16, 2008

Ihmisvihaajan päiväkirjasta

Kommentti IDAlle vasarahammerin päreessä "Maltillista islamia ei ole olemassa".

ida kirjoitti

"Mitä muuten merkitsee nationalistinen itsemääräämisoikeus - etenkin monikulttuurisessa USA:ssa?
Vastaus: tietyn rosvojoukon näennäisen vapaaehtoista (demokraattiset vaalit) valitsemista 'demokraattiseksi' suvereeniksi."

Vaikuttaa aika vasemmistolaiselta näkemykseltä. Vastakysymyksenä voisi esittää mitä näkemys tarjoaa esimerkiksi nyt kansalliseen itsenäisyyteen pyrkiville lakotoille? Freudilaista voodootako? ;)"

*
Sinä näemmä tunnet freudilaisuuden perin pohjin...;/ Sorry vaan, mutta jos ei ymmärrä jotain diskurssia, niin se ei vielä riitä ko. diskurssin kieltämiseen - ellei sitten halua älyllisesti laiskan ja/tai epärehellisen fundamentalistin leimaa otsaansa.
*
En tarkoittanut ihan sitä, mihin sinä vastasit, mutta ajatellaan asiaa seuraavasti:

Voitko selventää, miten vasemmistolaisuus, liberaalisuus tai konservatiivisuus suhteutuvat toisiinsa nyky-USA:ssa.
Vaikuttaisi nimittäin siltä, että nykyään juuri USA:n vasemmisto (perinteisesti USA:n liberaalit, mutta en tiedä miten on nyt) vetää tietyissä asioissa konservatiivisempaa linjaa kuin perinteiset republikaanit/konservatiivit.

Saatat ehkä sanoa, että näinhän on aina ollut. Hah - touche! ;), Osui - muttei uponnut...
*
Siteeraamasi kommenttini on jälleen sitä tyyppiä, joka viestii syvää nietzscheläistä (vrt. Carl Schmitt) epäluuloani kaikkea 'normidemokraattista' ja 'lattapäistä' päätöksenteoproseduuria kohtaan, vaikka tiukan paikan tullen valitsekin (etukäteen jälkiviisaasti ;) melkoisella varmuudella parlamentaarisen liberaalidemokratian kuin marxilaisen tai schmittiläisen 'vallankeskityksen'/suvereenin.

Joka tapauksessa Euroopassa (mikä heijastuu toki myös USA:han) on hegeliläis-marxilaisen perinteen vaikutuksesta alunperinkin käyty paljon kiinnostavampia ja syvällisempiä keskusteluja politiikan filosofiasta kuin anglosaksisessa perinteessä, joka ottaa yksilön käsitteen ja hänen autonomiansa annettuna (metafyysinen harhakäsitys!) ja itsensä omistavana (onko ihminen muka saari?).
(Nietzsche on tässä asiassa jälleen raivostuttavan arvoituksellinen ja ristiriitainen.)

Demokraattinen (parlamentaarinen) valtio on syntynyt ensijaisesti anglosaksisen perinteen (ja toissijaisesti Ranskan vallankumouksen) lähtökohdista, mutta liberaalidemokratian välttämätön ehto: negatiivinen vapauskäsitys (mahdollisimman vähän rajoituksia), joka implikoi subjektin solipsismia, on romuttaessaan yksinvallan samalla myös romuttanut aiemman kunnian kulttuurin, jossa ihminen oli olemassa vain jonkun häntä suuremman 'Toisen, Toiseuden' kautta.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että liberaalidemokraattinen politiikka, ajaessaan kahta periaatteessa vastakkaista asiaa: yhtäläisiä oikeuksia kaikille ja vapaata kilpailua, on 'onnistunut' banalisoimaan kulttuurin täysin.

Paradoksaalisesti kyseisen politiikan hinta tai seuraukset ovat kulttuurisesti hämmentäviä ellei peräti ikäviä. Mutta sama pätee myös itse politiikan teon yleiseen tasoon.

Liberaalidemokraattiselle kentälle on syntynyt samanaikaisesti sekä (vastavetona liberaalille anything goes ja antaa mennä-ajattelulle) a) tekopyhien fundamentalistien (joilla ainakin minun perspektiivistäni on vaaleissa selvät mutta epärelevantit ja jopa vastenmieliset kriteerit ehdokkaille) että b) välinpitämättömän suvaitsevaisten ironisten kyynikkojen suuren joukon (sekä älymystöä että 'taviksia'), jolla ei ole omaa poliittista tahtoa vaan joka toimii demokratiassa lähes sattumanvaraisten mieltymysten pohjalta (esim. onko ehdokkaalla oikean värinen paita, kannattaako hän sitä tai tätä tiehanketta).

Vain fundamentalisteilla voi sanoa olevan aatteita - välinpitämättömät, ironiset kyynikot ja kuluttajat sen sijaan äänestävät miten sattuu ja ovat siten kaiken poliittisen manipulaation tärkein kohde.
(Richard Rortyn 'ironinen solidaarisuus' osoittautuu näin ollen eettisesti ja politiittisesti surkeaksi opiksi.)

Tämänkaltainen liberaalidemokraattinen eetos (poliittinen kitsch) on nykyään vallalla myös Euroopassa.
Poliittinen järjestelmä toimii demokraattisesti mutta poliittisen keskustelun taso on laskenut samalla kuin lehmän häntä!

Miksi minun siis pitäisi mukisematta hyväksyä tällainen tilanne? Helvetti - on kai maailmassa poliittisesti tärkeämpiäkin asioita kuin ministerien ja kansanedustajien henkilökohtaiset tekstiviestit...

Minulla on joskus täysi tekeminen emotionaalisesti ja älyllisesti, etten lankeaisi kannattamaan ilmeisen fasistisia tai totalitaristisia malleja - ja ihan vain siitä syystä, että halveksun järjestelmää, joka banalisoi ja viihteellistää (siis tyhmistää) keskustelun - puhumattakaan siitä, että ihmishalveksuntani kasvaa entisestään, kun näen, miten hanakasti ihmiset luopuvat älyllisestä ja moraalisesta vaivannäöstä pelkkien utilitarististen ja hedonististen motiivien takia.

Minulla ei kuitenkaan ole näköpiirissä sellaista parempaa mallia, joka poliittisen proseduurin tasolla voisi toimia pätevänä vaihtoehtona liberaalidemokratialle. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö vaihtoehtoa pitäisi jatkuvasti etsiä, ja tällä viittaan sekä Nietzschen että Zizekin kaltaisten kulttuurikriitikkojen esimerkkiin.

Valitettavasti vain useammat meistä (osaltaan minäkin) haluavat päästä helpommalla ja sopeutuvat järjestelmään enemmän tai vähemmän mukisematta. Mutta se on henkistä velttoutta - 'viimeisten ihmisten' (Nietzsche) regressiota ja resignoitumista pelkästään 'oman navan ymärillä pyörivään', viihteen manipuloimaan 'onneensa', vailla todellista kiinnostusta mihinkään muuhun kuin välittömään eloonjäämiseensä.

Tällaiset ihmiset ovat palanneet takaisin eläimellisyyden 'orjuuteen' - ja silti heillä on kanttia yhä edelleen vaatia jopa lisää oikeuksia. (Huom. En puhu nyt lakota-intiaaneista.)

Tietenkään pelkkien vaistojensa varassa toimivat eläimet eivät ole orjia, mutta ihminen, jonka ainoa motiivi elämälleen on pelkkä primitiivisten tarpeitten tyydytys ja banaali viihdytys on orja - pahinta ja surkeinta laatua!

6 comments:

Anonymous said...

;)

Täältä löytyy hyvää musaa, esim Son House - Death Letter Blues ja Cecil Barfield - Georgia Bottleneck Blues

http://dust-digital.com/

IDA said...

Spammaan samat vastaukset kuin Vasarahammerin blogiin:

No hei! Sinä esitit minulle tällaisen kysymyksen ja vastasit siihen myös etukäteen itse:

""Mitä muuten merkitsee nationalistinen itsemääräämisoikeus - etenkin monikulttuurisessa USA:ssa?

Vastaus: tietyn rosvojoukon näennäisen vapaaehtoista (demokraattiset vaalit) valitsemista 'demokraattiseksi' suvereeniksi.""

Mitä oikein siis odotit?

Juu. Tuohon muuhun ei paljon huomauttamista olekaan. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä.

Itse näen kuitenkin niin, että liberaalilla demokratialla on hyvätkin mahdollisuudet toimia kansallisissa puitteissa.

Noin nopeasti, ja ehkä banaalisti, sanottuna siis sellaisissa yhteiskunnissa, jotka rakentuvat hieman syvemmälle kulttuuriselle luottamukselle. Universaalin liberalismin ongelma on juuri yhteiskunnallisen luottamuksen murtuminen.

Ja henkisessä kulttuurissa universaali liberalismi kai taas merkitsee lähinnä pienimmän yhteisen nimittäjän nousemista kaiken keskiöön.

Sitten lisäksi sellaista mitä en Hammerin blogiin kirjoittanut:

Minusta tuo Lakota-intiaanien asema on ihan keskeisiä, jos kansallisesta itsemääräämisoikeudesta USA:ssa puhutaan.

Tuohon "Voitko selventää, miten vasemmistolaisuus, liberaalisuus tai konservatiivisuus suhteutuvat toisiinsa nyky-USA:ssa."

Täytyy varmaan jossain vaiheessa perehtyä tarkemmin kirjoittamaan, jotta siitä voisi tehdä tarkemman, kuin pelkällä huomiotasolla, olevan selvennyksen. Se vie kuitenkin aikansa :)

meri said...

rauno: [...] on kai maailmassa poliittisesti tärkeämpiäkin asioita kuin ministerien ja kansanedustajien henkilökohtaiset tekstiviestit...[...]

jos maailmankäsityksen perustana on pelkästään se mitä lukee lehdistä tai katsoo televisiosta, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa, että se perusta on kotoisin rimojen alta.

mietipä sitä, kuinka paljon täällä meillä omistetaan palstatilaa sellaisille vähäpätöisille henkilöille kuin kanerva tai vanhanen, ja vertaa sitä sitten k-a-i-k-k-i-i-n niihin uutisiin joita julkaistaan esim. politiikan teoriasta, tiibetistä, aidoista filosofisista yhteiskuntaongelmista, solidaarisuusliikkeistä, alaskan öljyvahingoista etc etc.

suhde on käsittämätön. jos italiassa on poliittinen kriisi tai karlsruhessa sattuu ydinvuoto, siitä kerrotaan parinkymmennen sentin verran sisäsivuilla.

mutta jos joku tankotanssija, jonka street credibility on samaa tasoa kuin hänen rintojensa sisältö, julkaisee ulkoministerimme älyllisesti heiveröiset vonkaamiset, juttu ajetaan ulos ensimmäisenä yhdeksän uutisissa ja helsingin sanomat panee asiantuntijaporukan viikkokausiksi asialle.

tai jos yksinhuoltaja ruusunen ( kitch my ass -inkarnaatio ) pakenee psykoseksuaalista kehitysvaihettaan pääministerin keski-iänkriisiseen kainaloon, tästä sisällöttömästä idiotiasta tehdään k-i-r-j-a.

onko siinä laitaa?

Rauno Rasanen said...

meri

'yksinhuoltaja ruusunen ( kitch my ass -inkarnaatio )'

Hehheh. Tuo meni nappiin.

Mutta.

Kaikki siis närkästelevät mutta jokainen kuitenkin tuijottaa esim. Ruususen tekemisiä ajatellen, että kylläpä nuo toiset on typeriä, kun tuijottavat.

Eikö tällainen ole campiä parhaimmillaan ja pahimmillaan ;) Me elämme camp-kulttuurissa.

(Siitä tulikin heti mieleen: - ks. ja kuuntele seuraava päretys.)

Rauno Rasanen said...

jussi

Loistavia esityksiä molemmat! Son Housen Death Letter Blues kolahti tosi pahasti.

Just tuollaista musiikkia minäkin haluaisin kitaralla soittaa ja äänelläni öristä/ulvoa ;)
Helvetin karua woodoo-meininkiä, minimalistista ja raaan emotionaalista.

Pikkasen tulee mieleen nuoren John Fogertyn ääntä rääkkäämällä ja röökaamalla treenattu ajoittain raspisen karu swamp-maailma Bayou Countrylla (siloinen, sympaattinen ja optimistinen Proud Mary on poikkeus sillä albumilla!), vaikka ei John Cameron (senkin vuoksi että on 'valkolainen') voi millään yltää Son Housen presenceen.

Tää wikipediasta otettu sitaatti sopii hyvin oman hehkutukseni perään.

Describing House's 1967 appearance at the De Montfort Hall in Leicester, England, Bob Groom wrote in Blues World magazine:

It is difficult to describe the transformation that took place as this smiling, friendly man hunched over his guitar and launched himself, bodily it seemed, into his music.
The blues possessed him like a 'lowdown shaking chill' and the spellbound audience saw the very incarnation of the blues as, head thrown back, he hollered and groaned the disturbing lyrics and flailed the guitar, snapping the strings back against the fingerboard to accentuate the agonized rhythm.
Son's music is the centre of the blues experience and when he performs it is a corporeal thing, audience and singer become as one.

Anonymous said...

;)

Hauskaa, että ilahdutti.

Täältä löytyy pienellä etsimisellä mm Porilaisten marssi; Year of Release:[between 1912 and 1921]

http://cylinders.library.ucsb.edu/index.php

muutama linkki musamaailmaan (voi ainakin kännissä kuunnella);

http://www.norestingplace.com/

hui hai hei ja odeon;

http://hajimaji.wordpress.com/

ja abrakadabra;

http://excavatedshellac.wordpress.com/