Ihmismäinen tietokone ja virtuaalisuus Tyhjyyden (nihilismin) torjuntana

Idea tähän tekstiin on saatu - kumma kyllä ;/ - Kemppisen päreestä "Kiinalainen juttu".
*
Oletus: Tämän(kin) päreen kirjoittaja (Kemppinen) on sukua tulevaisuuden semanttisille tietokoneille(?)
*
Pohdinta: Pitää tietysti huomauttaa itsestään selvästä totuudesta, jonka mukaan 'ihmismäinen tietokone' on katastrofi ja siten teknologinen antiutopia: se tekee inhimillisiä mokia ja valitsee jopa tahallaan - ei-identtisen ennustamattoman epäluotettavalla 'logiikalla' - väärin.

Se siis ajattelee, mitä 'oikea' (tieto-)kone ei tee...

Ajattelevaa konetta ei voi ohjelmoida lopullisesti (semantiikka redusoituna syntaksiksi = biteiksi) menettämättä jotain aivan olennaista (olettamastamme) ihmisyydestä, mutta toisaalta juuri tarkan ohjelman puute (koodauksen epäluotettavuus erotuksena randomisoinnista, joka on kuitenkin aina ohjelmoitua - esim. pankkikorttitunnusten vastaavuudet) tekee siitä hyödyttömän koneena.
*
Johtopäätelmä: Ehkä Kemppisestä saattaa sittenkin olla apua, kun yritämme ymmärtää, minkälainen olisi tulevaisuuden tietokone, jossa 'pihisee henki' = ajattelu - ei pelkkä kalkyloitu semantiikka.

Kemppinen nimittäin tekee 'absoluuttisesta' triviamuististaan huolimatta virheitä, siis päättelee ja muistaa väärin.
Mutta tämän inhimillisen heikkouden lisäksi hän provosoi ihmisiä ihan vain sokraattista ilkeyttään; - ja tämä asiaintila jos mikä on varsin 'kiinalainen juttu' eli tahdon asia.
*
Kysymys: voiko tietokoneella olla omaa tahtoa siinä mielessä kuin me ihmiset tuon rationaalis-emotiivisen käsitteen ymmärrämme?
Vastaus: Jos voi, niin kuka sellaista konetta tarvitsee? Yksinäinen, joka haluaa korvata ihmissuhteen Cyborgilla(?)

Mutta eikö tällainen 'suhde' ole ei-moraalisen (erotuksena moralisoinnista) perversion ilmentymä par excellence? 'Esineellistynyt suhde?'
Ehkä on - joskin väistämättähän tietokoneaddiktioon sisältyy aina jonkinlaista pakoa perversiiviseen 'maailmaan' - virtuaaliin, joka on reaalisen fantasia.

Kyseessä on samalla ikäänkuin deus ex machina: 'näytelmämme' ('Reaalisen') päähenkilöiden umpikujaan annetaan lopulta jumalallinen ratkaisu viime tingassa ja automaattisesti kuin apteekin hyllyltä - kirjaimellisesti: koneesta.
Näin vältetään tragedian pahimmin sattuvat karikot, joskin katharsis jää silloin varsin keinotekoiseksi; - mutta sitähän virtuaali onkin: keinotekoinen Reaalinen Fantasmaattisessa muodossa.

Täten Reaalisen eli Tyhjyyden tyhjyys on kätketty virtuaaliin fantasmana 'konkreettisesta' todellisuudesta. Virtuaalissa voimme leikitellä symbolisella ja imaginaarisella mielin määrin - ikäänkuin ne olisivat Reaalista.

Virtuaalisuus populaarikulttuurina voi ilmaista ehkä kaikkein selvemmin fantasmaattisia, ideologisia representaatioitamme, mutta vain taide kykenee lävistämään fantasman ja kysymään virtuaalisen representaation varsinaista sisältöä - sen Tyhjyyttä (Reaalista).