Freud, reduktionismi ja tieteiden välinen valtataistelu

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen kommenttiin tämän päreessä "Freudista lukiessa".
*
Eihän tuo Augustinuksen konkupiskenssikäsitys mulle mikään vieras ollutkaan. Ja olen kyllä samoilla linjoilla kanssasi mitä tulee Augustinus-Freud-debattiin seksuaalisuudesta.

Freudille psykoanalyysin tieteellistämisestä, mikä itse asiassa merkitsi samaa kuin sen legitimointi tiedeyhteisöissä ja auktorointi terapiamuotona, taisi tulla pakkomielle, joka jakoi hänen ajatteluaan kahteen suuntaan.

Freudin tieteenfilosofinen ihanne oli joka tapauksessa varsin positivistinen ja reduktionistinen.
Joskus on puoli-ironisesti esitetty analogia, jonka mukaan Freudille seksuaalivietillä varustettu ihminen on kuin höyrykone, joka toimii 'paineen' voimasta - höyry siis ymmärrettynä libidoksi.

Mutta toisaalta Freud modifioi Platonilta omaksumaansa kolmitaso-mallia (järki-tahto-halu) elämänsä aikana pariinkin kertaan. Muistaakseni tunnetaan ekonominen, topologinen ja strukturalistinen malli.

Vaikka reduktionistinen perusasetelma (torjuttu libido neuroosien alkuperänä) ei niissä muutu, niin Freudin oli ymmärtääkseni pakko antaa enemmän tilaa pluralistisemmille symbolisille tulkinnoille - pelkän seksuaalisymboliikan korostuksen sijaan.

Silti kuten sanoin Freud ei koskaan luopunut alkuperäisestä 'höyrykoneasetelmastaan', joka popularisoitui, ja joka säilytti kanonisen asemansa myös 'puhtaassa' psykoanalyysissa, vaikka psykoanalyysi diskurssina ja terapiamuotona kehittyikin ajan mittaan painottamaan enemmän esim. ihmissuhteiden yleistä dynamiikkaa sekuaalisuuden sijaan (Klein, Lacan, Eriksson, Kohut, Kernberg, Bion jne.).

Minua on jotenkin hämmentänyt paitsi Freudin libido-reduktionismi ja repressioteorian dogmaattinen luonne myös eri psykoanalyyttisten koulukuntien synty.

Psykoanalyysi hajosi (tai itse asiassa Freud hajotti sen dogmaattisen asenteensa vuoksi) 'ideologisesti' heti alkuvaiheessaan eri suuntauksiin, mikä kertoo mielestäni jo itsessään sen yksinkertaisen tosiasian, että p-analyysi ei ole ainakaan luonnontiedettä vaan jokin aivan muu diskurssin muoto.

Näen kuitenkin Freudin reduktionismin olevan samassa linjassa kuin naturalistinen reduktionismi yleensä: ihminen ja maailma pyritään selittämään palauttamalla kaikki muuttujat tietyn yhteisen nimittäjän alle, eikä muita kategorisia (filosofisesti: ontologisia) selitystasoja suvaita.

Tällainen näkemys voi hyvinkin päteä luonnon tutkimiseen, mutta ihmisen tutkimisen suhteen se on paitsi väärä myös turmiollinen - esiintyipä se sitten freudilaisessa tai bio-fysikalistisessa muodossaan.

Jos yrität ymmärtää ihmisen emootioita ja käyttäytymistä pelkästään ottamalla esim. verinäytteitä, toimit itse asiassa kuin rasisti tai natsi-mengele: yrität etsiä selitystä sieltä, mihin olet sen aina jo valmiiksi (tietäen tai tiedostamatta) projisoinut omassa tieteenteoriassasi ja filosofisessa antropologiassasi (= ns. 'paha kehä').

Ikäänkuin soluarvot yhtäkkiä muuttuisivat suoraan tunteiksi, teoiksi ja sanoiksi - ilman mitään teoreettisesti ja kommunikatiivisesti välittävän kategorisen tason läsnä- ja olemassaoloa.

Voidaan vain kysyä: mikä on se 'gnosis' ('salainen tieto'), joka paljastaa reduktionistille välittömästi ja suoraan - kuin sisälmykset shamaanille - että tutkittavan ihmisen emotionaaliset kärsimykset johtuvat torjutusta seksuaalisuudesta tai hänen veriarvojensa 'konstellaatioista' (vrt. tähdistä ennustaminen ;)
Ovatko he jumalia - nuo reduktionistit? Tai ainakin jumalien 'sanansaattajia'...

Tätä kritiikkiä vasten joku Janne Kivivuori on ymmärtänyt sinänsä mainiossa *Pahassa tiedossaan' reduktionismi-kritiikin hieman pieleen - etten sanoisi.
Tuo kritiikki nimittäin on sekä tieteellisesti että filosofisesti täysin oikeutettua ainakin ihmistieteen lähtökohdista.

Tietysti voimme foucaultlaisittain todeta lakonisesti, että luonnontieteiden ja ihmistieteiden, humanismin ja naturalismin välinen skisma on 'pelkkää' valtataistelua tieteen ja siten yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan herruudesta.

Foucault itse lienee - eikä varmaankaan ilman ironiaa - ymmärtänyt, että mitä enemmän tietyt luonnontieteilijät ryhtyvät vastustamaan tällaista tieteen relativointia, yhteiskunnallistamista ja historiallistamista, sitä selvemmin ja painokkaammin he tulevat todistaneeksi sen väitteen, että kyse on juuri yhteiskuntapoliittisesta valtataistelusta..;)

Kyse ei kuitenkaan ole tieteen metodisten tutkimusperiaatteitten kyseenalaistamisesta vaan siitä, miten ja kuka tieteen tuloksia lopulta tukitsee kulttuurisessa ja poliittisessa kontekstissa.

Kivivuori väittäisi melko varmasti minun syyllistyvän salaliittofantasioihin, jos sanon, että tässä ajassa reduktionistiselle tieteelle ja sen suoralle johdannaiselle: teknokulutuskulttuurille on annettu poliittiseen valtaan rinnastettava auktoriteetti, joka pitäisi paljastaa ja purkaa, mutta vähät minä Kivivuoresta.

Eihän minun tarvitse muuta kuin kirota päivittäin postiluukustani tipahtelevia mainoksia tajutakseni, ettei tässä maailmassa ainakaan humanistisella sivistyksellä ole tulevaisuutta.

MOT