A.V. said...
Totalitarismimme on ainakin tunnetun) historian salakavalin, koska sitä ei yleisesti sellaiseksi tunnuta tunninstettavan...mutta mikä olkinukke tämä "darvinismi" on? Miksi tämä sana kaikkien sanojen joukosta? (tämä on vain kehno arvaus, mutta ovatkohan "ought" ja "is" menneet tässä sekaisin?) Olisiko totalitarismimme salakavaluuden (joka kenties tekee siitä myös röyhkeämmän, ilkeämmän ja ennenkaikkea likaisemman) ydin juuri siinä, ettei se kiellä itseään vastaan kohdistuvia hyökkäyksiä, vaan mukautuu hyökkääjän liikkeeseen, sulauttaa itseensä ja kohdistaa sattumanvaraiseen maaliin,kuten vaikkapa...darvinismiin (mitä se sitten onkaan)?
Kyse ei siis olisi siitä, että sanoittaisiin, että "tämä (esim juutalaisuus tai taantumuksellisuus) on pahaa, ja tämä (riuska työväki, uljas arjalainen) hyvää" ja pakotettaisiin yksilö valitsemaan näiden mukaan, vaan siitä, että sanotaan "minä kannatan kaikkea, mikä on hyvää ja vastustan kaikkea mikä on pahaa, mitä nämä sitten ovatkin, ja näinhän sinäkin, eikö?" ja näin neutraloidaan kaikki samaksi vauvanruuaksi.
Prosessia voisi kenties nimittää banalisaatioksi tai infantilisaatioksi johtuen kehämäisestä liikkeestä, joka seuraa siitä yksinkertaisesta seikasta, että vauvanruuan nauttiminen tekee vauvaksi, mikä taas lisää vauvanruuan tarvetta, mikä tekee entistäkin infantiilimmaksi, jne lopputuloksena USAn tapainen valtio, missä 90% väestöstä elää vailla mitään kosketusta siihen, mitä Freud nimitti todellisuusperiaatteeksi. Pähkinän kuoressa.
Kysymys ei toisin sanoen, ole minkään saamarin opin vaikutuksesta, tai salaliitosta vaan siitä yksinkertaisesta seikasta, että valta tosiaan on niillä, joilla se on ja tämän loogisista seurauksista.
Tämän tietysti ymmärsit jo. Mitä siis on tämä darvinismiantipatia? Kuvaamani kehitys on taatusti täysin "darvinismin" mukaista, kun tämä ymmärretään niinkuin se pitää ymmärtää eli loogiseksi periaatteeksi, jolla systeemin aikaevoluutiota voidaan hahmottaa.
On anteeksi annettavaa ampua viaton, jos kuitenkin tähtää syylliseen, jos ase vain sattuu olemaan epätarkka. Mutta milloin viattoman lahtaaminen on anteeksiantamatonta? Missä ovat ne, jotka tietävät, mitä tekevät?
***
Rauno Rasanen said...
Olen aika lailla samaa mieltä A.V.:n kanssa. Darwinismista on mielestäni tullut joko (evoluutio=)sosiobiologiaa tai geenitutkimusta.
Olennaista tässä kehityksessä on, että sosiobiologit ovat "uskovaisia", koska eivät pääse argumentatiivisesti mihinkään siitä tosiasiasta, että evoluutio jo terminä implikoi teleologisuuden.
Evolutionistien on nimittäin pakko operoida funktionaalisuuden käsitteellä, jotta he pystyisivät selittämään yhtään mitään. Tämä on kaikkien historiaa eli aikaa jollain tapaa tutkivien "kirous"!
Sosiobiologien reduktionismi on siten huuhaa-väite!
Geenitutkijat sen sijaan ovat umpireduktionisteja, mutta he eivät tutkikaan menneisyyttä (aikaa).
Tämä metodologinen ja tutkimuskohteenkin sanelema situaatio aiheuttaa kuitenkin sen, että geneetikoilla ei ole mitään sanottavaa niistä arvoista, joita geenitutkimusten tulosten soveltamiseen pitäisi käyttää.
Reduktionistit on "vapautettu" arvokeskustelusta...Tai itsehän he sitä tieteen nimissä halusivat!
En siis oikein ymmärrä, millä geenitiede lopulta ylvästelee (tämä pätee kaikkiin luonnontieteisiin, joiden metodi ja jopa ontologia on reduktionistinen), jos päätökset tieteen sovellutuksista tehdään kuitenkin markkinavoimien ja politiikan ehdoilla - eli kyse on väistämättä joihinkin arvoihin perustuvista - tieteen ulkopuolisista - ratkaisuista.
Tai sitten asia on niin kuin "paranoidisesti" kuvittelen: maailmaa hallitsee luonnontieteen ja markkinavoimien "salaliitto." Luonnontiedettä vedetään kuin pässiä narussa - ja vetäjänä on raha! Mutta kas kummaa - tämä pässi seuraa isäntäänsä (rahaa) aivan säyseästi eikä jukuroi ollenkaan...
***
Itseironisesti totean sen verran, että "tervejärkiselle" pessimistille on nykyaikana olemassa "mainiot näköalat", koska hän - näkemästään suorastaan haltioituneena - ymmärtää, että Aldous Huxleyn : Brave New World (Uljas uusi maailma) (Aldous Huxley) ja George Orwellin 1984 - by George Orwell: A searchable online version - hieman erilaisista lähtökohdistaan ja painotuksistaan huolimatta - ovat toteutumassa - ja vauhdilla!
***
Huomautus: Järkähtämättömin asenne elämän mielettömyyteen löytyy stoalaisten ja Albert Camus`n ohella - ehkä hieman yllättäen - Sergei Jeseniniltä (1895-1925), joka lohduttaa ystäväänsä itsemurharunossaan - "turha tuskitella mokomaa...ero, joka ennalta jo arvattiin, lupailee, että vielä tapaamme...ei tässä elämässä ole uutta kuolla, eikä elää, yhtään sen uudempaa." (muistinvarainen siteeraus)
***
Sytytyslanka palaa jo...Eikä kilpailusta voi kieltäytyä! Yhteiskunta järjestää joka tapauksessa "kilpailut" niidenkin välillä, jotka eivät kykene osallistumaan "viralliseen kisaan".
Kuvottaa kuitenkin, miten ihmisiä hämätään jatkuvasti korkeimmalla tasolla - sekä demokratian että liberalismin nimissä.
Annan esimerkin.
On aika uskomatonta, miten eräät poliitikot kehtaavat vilpittömästi "markkinoida" esim. hoitotakuuta, vaikka tapauskohtainen hoidon priorisointi (siis "rahan" asettamat ehdot) on kuitenkin se ratkaisu, joka käytännössä lopulta toteutuu.
Hoitotakuu on toki ihan OK, mutta minun mielestäni siitä on tullut lähinnä polittinen keppihevonen, jollaisia demokratiassa ja liberalismissa vilisee laumoittain!
Sillä - lakeja voidaan kyllä säätää ihmisiä rauhoittamaan, mutta mitä merkitystä laeilla on silloin, kun resurssit eli käytäntö ei kuitenkaan toteuta/noudata niitä?
Ja mikäli kritisoit - "ne" säätävät sulle uuden lain "oloasi helpottamaan" - loputtomiin...
Näin kääriytyy niin sanottu "pehmeä hirmuvalta", tuo rationalistisen byrokratian liberaali-demokraattinen "rautahäkki" (josta jo Max Weber kirjoitti) kaikkien ylle, näkymättömänä, turvallisena ja samalla tukahduttavana.
Sitä ei voi kritisoida, koska sitä on hyödytöntä kritisoida...Kritiikki "imeytyy" byrokratiaan kuin vesi pesusieneen...
***
Pehmeästä hirmuvallasta on kirjoittanut mm. Charles Taylor: Sources of the Self ja The Ethics of Authenticity - Taylor (Amazon.com: Books: The Ethics of Authenticity).
Jälkimmäinen on myös suomennettu nimellä "Autenttisuuden etiikka."
Ensin mainittu on Taylorin pääteos - tiiliskivimäinen katsaus modernin minä-käsityksen kehitykseen länsimaissa antiikin ajoista nykyaikaan...
No comments:
Post a Comment